Alkusanat
Tervetuloa Kukkapolkuun!
Olet jo kauan harrastanut ratsastusta äitisi kanssa. Eräänä päivänä näät S-Marketin ilmoitustaululla ilmoituksen Seurakisoista. Siinä sanotaan että kisat ovat Kukkapolun tallissa. Olet joskus kuullut kaveriltasi siitä, muttet ole koskaan käynyt siellä. Tallennat numeron kännykkäsi muistiin.
Kun pääset kotiin, kerrot äidillesi ideasta käydä Kukkapolussa tunnilla. Äitisi innostuu heti asiasta, ja soittaa Jenskulle. He sopivat tunnista ensiviikolle. Olet innoissasi.
Seuraavalla viikolla kun pääset pois koulusta, lähes juokset kotiin. Olet niin innoissasi että puet heti ratsastusvaatteet, vaikka tunti on vasta kolmen tunnin päästä. Heti kun äitisi tulee töistä olet jo lähdössä. Äitisi syö ja pukee ennenkuin lähdette. Sinä hoputat häntä koko ajan. Vihdoin äitisi ottaa kypäränsä, hanskansa ja autonsa avaimet. Sinulla onkin kaikki jo valmiina. Hyppäätte autoon ja lähdette matkaan.
Tallilla hyppäät autosta hermostuneena. Odotat että äitisi saa lukittua auton ovet. Lähdette yhdessä kävelemään kohti tallia ja sen toimistoa, jossa Jensku odottaa. Jensku tervehtii teitä ja kertoo keillä menette. Hän myös ohjeistaa, missä tavarat ja hevoset ovat.
Kun olette valmiit Jensku ohjeistaa teidät maneesiin. Siellä hän auttaa teidät ratsujenne selkään. Tunti alkaa. Se on mielestäsi niin hyvä kuin ajattelitkin. Tunnin jälkeen Jensku ehdottaa että alkaisit käymään vakitunneilla. Hyväksytte ehdotuksen äitisi kanssa ja varaatte sinulle vakitunnin.
Muutaman kuukauden kuluttua, kun Jensku on havainnut hyvät taitosi, hän edottaa hoitohevosta. Olet tietenkin innoissasi, mutta riittääkö aikasi? Ajattelet sitä vähän aikaa kunnes annat vastauksesi...
Kukkapolku on pieni virtuaalitalli, jossa on hevosia jos jonkinmoista. Kukkapolussa järjestetään myös kisoja ja muuta toimintaa. Ehdotuksia otetaan tietenkin vastaan. Nauttikaa vierailustanne!
Tervetuloa vielä kerran Kukkapolkuun!
T: Jensku^ ja tallin nelijalkaiset
Listattuna
Kuun Tallin linkkilistaan!
Ilmoitustaulu
♪ Klinikkanamme toimii
Hevosklinikka Caballo!
♪
Ohjeet ja Säännöt. Siellä saa tietoa tallimme käytännöistä ja ohjeita hoitajille!
♪ Kukkapolku etsii toista ylläpitäjää! Ota yhteyttä
kukkapolku@hotmail.com
Päivitykset
17.11.2011
Olen lähettänyt Villivarsaan ilmoituksen vapaista hoitajanpaikoista :) Toivotaan että niitä hoitajia sitten ilmestyy, ei muuten tätä tallia pyöritetä. :)
5.7.2011
Nyt olen kaikki hevoset saanut kuntoon ja VH-tunnukset laitettua niiden sivuille. Virheitä saattaa silti vielä olla, ja niistä saa mielellään kertoa vieraskirjaan. Kaikki sivut on päivitetty ja niitä on korjailtu. Kisat on suunnitteilla.